Cowspiracy: The Sustainability Secret

Kip Andersen, Keegan Kuhn
 
Kip Andersenin ja Keegan Kuhnin joukkorahoitettu yhteisprojekti on elokuva ihmisten ruokavalion suhteesta maapallon säilymiseen asuttavana paikkana. Ympäristöasioista kiinnostunut Andersen oivaltaa, että suurin uhka sademetsien, ilmakehän ja merten monimuotoisuuden tuhoutumiselle ei olekaan hiilipohjaisten polttoaineiden päästöt, vaan kotieläintuotanto valtavine karjatiloineen ja rehunviljelyalueineen.
 
Kun Andersen lähtee hankkimaan vahvistusta YK:n raporteista löytyvälle datalle, törmää hän hiljaisuuden muuriin. Greenpeace ei halua olla hänen kanssaan lopulta missään tekemisissä, eikä halua moni muukaan ympäristöjärjestö.
 
Ne, joille Andersen pääsee puhumaan, toistavat mantraa ihmisen itsensä aiheuttamista päästöistä. Karjatilojen päästöjen merkitystä ei joko ymmärretä tai sitä vähätellään. Tuottajilla puolestaan on paljon poliittista ja taloudellista valtaa, jonka käyttö on iskostunut Yhdysvaltojen kaikkiin rakenteisiin.
 
Vahvasti Andersenin henkilökohtaisen ajattelu- ja elämäntapamuutoksen dokumentoiva Cowspiracy on tarkkaa dataa vilisevä, yltäkylläinen puheenvuoro kasviperäisen ruokavalion puolesta. Argumentointi on tehokasta, sillä se ei saarnaa, vaan näyttää konkreettisesti miksi Andersen lopulta luopuu eläinperäisistä tuotteista.
 
Johanna Siik
 
 

USA 2014. AUM Films
 
Käsikirjoitus/Script: Kip Andersen, Keegan Kuhn * Kuvaus/DOP: Keegan Kuhn * Leikkaus/Editor: Kip Andersen, Keegan Kuhn * Kopion lähde/DCP source: AUM Films * Kieli/Language: English * Kesto/Duration: 85 min * Ikäraja/Age limit: 12
 
LA 28.3. KLO 13:30 BIO REX – Näytökseen vapaa pääsy